Väsyttää, mutta ajattelin tulla tänne höpisemään. Se, että ylipäätään innostun tästä blogin kirjoittamisesta, on kai ihan hyvä asia. Koen siis että minulla on ELÄMÄ josta voi jopa jotain kirjoittaakkin. Ei muille, vaan itselleni. Näin muistutan itseäni heikkoina hetkinä, että minulla on elämä.

- Ps-huomaa että pieni Stellapöhnä alkaa olla päässä.

Oon alottanu oman ohjauksen, Reko Lundánin Tarpeettomia ihmisiä. Reeniaikaa on vielä 2 kuukautta, joten aikaa pitäisi olla, harmi vaan että yksi näyttelijä on koko ensi viikon poissa, ja lomaviikolla menee aikataulut nii ristii ettei saada mitää koko jengin reenejä aikaan missää vaiheessa. Ehkä me silti saadaan homma hyvin pakettiin kun tehään hyvin duunia :) Ja tota näytelmää kun on lähes mahdotonta tehdä "puoliteholla" koska siinä ei voi piilottaa esitystä minkään ohjauksellisten kikkailujen taakse, se perustuu niin puhtaasti dialogiin että siinä on pakko saada ihmisten väliset suhteet kohdalleen oikeasti. Jos jännitteet ei toimi niin koko näytelmästä tulee ihan paska. Sen vuoksi siitä on ilmeisesti tehty todella monta realistista versiota, kun se teksti on mitä on. Mä aion kyllä tunkea sinne myös teatterillisia elementtejä, mutta tietysti siinä määrin ja sillä tyylillä kun se näytelmään sopii.

Jotta en taas alkais miettiä sitä liikaa niin voisin puhua vaikka siitä, että...pitäis mennä nukkumaan ja väsyttää. Ja mul on vähän ikävä Ryttylään. Ja huomenna aion ihanan lyhyen työpäivän (5h) jälkeen rentoutua, käyn suihkussa, avaan siiderin, herkuttelen, katson putousta, kuuntelen hyvää musaa ja illalla lähden kaupunkiin. Ah! Monta taakkaa tuntuu pudonneen harteilta kun sai reenit käyntiin, vaikka rästitehtäviä vielä onkin. Mutta ne nyt saa vielä odottaa, niinku aina. Tervetuloa sunnuntaikrapula, en pelkää sinua ;)