Heh tulipa tässä mieleen, että kun tuolla aiemmin sadattelen sitä millaiset idolit oon itelleni valinnut. Jackson-pedofiilin, homodarrenin ja sitten mietin et joo no Poetsin laulaja on sit varmaa joku sutenööri..niin sehän onkin kanssa homomies sitten, kuulemma. Noh, eipä tää maailman meno enää oikein yllätä, niin en tuostakaan jaksanut hermostua. En vain tahtoisi kylmettyä sellaiseksi "aijaahas"- robotiksi. Niin tässä taitaa pikkuhiljaa käydä kuitenkin..tahtoisin sen ihanan lapsenmielisyyden takaisin, mikä mulla oli vielä pari vuotta sitten. No kai se on tavallaan vieläkin, mutta ei niinkuin ennen. Ennen kaikki oli ihq jee jee hihi, mutta sen jälkeen on eteen tullut niin paljon pettymyksiä, että se lapsellisuus on jotenkin haihtunut. Tuntuu, etten olekaan enää oman elämäni herra, vaan ulkopuoliset tekijät pystyvät vaikuttamaan siihen. Se on ärsyttävää, turhauttavaa ja pelottavaa.

Oon saanut jo melkein sivun esseetä kirjoitettua. Enää siis 4 sivua jäljellä, ja aikaa kaksi ja puoli vuorokautta. Hyvin ehtii :)

Pitäisiköhän mun avautua tänne Panusta vai ei..sellanen aihe kuitenkin, jota en tykkää setviä liikaa. Parempi, että antaisi sen vain olla. No sen verran voisin tähän pohdiskella, että en tiedä, olenko niin ihastunut siksi, etten saa sitä, vai siksi, että olisin oikeasti ihastunut. Eli onko se vain se "saavuttamaton rakkaus" mikä saa mut roikkumaan siinä ihmisessä, vai se henkilö itse? Eli jos me alettaisiinkin seurustelemaan, sanoisinko kohta taas hei hei ja näkemiin, kun sain sen, mitä halusin? Oikeastaan toivon jälkimmäistä.  Oikeastaan häiritsee vain se, että siitä asiasta ei varmaankaan koskaan pääse varmuuteen, ja se saattaa jäädä kaivelemaan pitkäksikin aikaa. Noh, aika parantaa :)

Sukellan Darren-todellisuuteen..