Piti tulla tänne ihan kirjoittamaan kun tuossa imuroidessa tuli niin paljo kaikkia ajatuksia.

Ensinnäkin aloin joidenkin ihme kiemuroiden kautta ajattelemaan itsekkyyttä ja epäitsekkyyttä. Useinhan sanotaan, että on olemassa epäitsekkäitä ihmisiä. He ajattelevat muita aina ensin, auttavat mielellään, eivät loukkaa tai satuta yms. Ja itsekkäät ihmiset taas polkevat muut alleen ja käyttävät muita hyväkseen saadakseen mitä haluavat. Näin siis kärjistettynä.

Mitä epäitsekkäisiin ihmisiin tulee, väitän, että kukaan ei voi olla täysin epäitsekäs. Ja väitän myös että epäitsekkyyden takana ON itsekkyys. Ei samanlainen kuin suoranaisesti itsekkäillä ihmisillä, mutta itsekkyys kuitenkin. Epäitsekkäät ihmiset odottavat että heille annetaan tunnustusta siitä, millaisia he ovat. "sä oot aina niin mukava kun ajattelet toisia" tms. Ja kuulee myös valitusta siitä että kun on itse ollut niin hyvä toisille ja sitten kohdellaan kuin paskaa. Jos he olisivat avuliaita, huomioonottavia, hyväsydämisiä ja heille sanottaisiin aina"kiitos, ja voitko nyt painua helvettiin", kauanko he sitä "epäitsekkyyttään" jatkaisivat? Ja usein kuulee myös että "Musta vaan tuntuu niin kivalta olla avuksi" huomaa : MUSTA tuntuu. Entäpä jos oliskin "Mua niin rasittaa ajatella aina vaan toisia". Jos noin olis, ei kukaan sitä jaksaisi. Ja jos joku sanoo että sitä rasittaa ajatella muiden parasta kun ei ite saa mitään takasin, niin sen ihmisen toiminta onkin sitten loppujen lopuksi tosi epäitsekästä...
Siitä tulee itselle hyvä mieli, kun ajattelee toisten parasta. Siitä päätellen epäitsekkyys on itsekästä, vai mitä? Joten menkää itseenne, te jotka ajattelette olevanne niin helvetin hyviä ihmisiä.

Ja toinen mikä sattui tuossa imuroidessa..meinasin imaista imuriin sellaisen litteän rintaneulan, missä on Suomen ja Saksan lippu, kun hämärässä keittiössä katsoin ensin että se oli vain joku paperin palainen, kun se oli väärin päin lattialla. Lopulta kuitenkin vaivauduin nostamaan sen lattialta ja huomasin että se olikin se rintaneula, ja ajattelin että olipas hyvä etten imuroinutkaan. Vähän sen jälkeen aloin ajattelemaan, että oliko siitä loppujen lopuksi mitään hyötyä että en imuroinut sitä? En olisi muistanut koko neulan olemassaoloa jos se olisi joutunut roskikseen pölypussissa. En olisi uhrannut sille sekuntiakaan ajatuksistani koko loppuelämäni aikana, enhän olisi edes tajunnut että se on rintaneula. Joten miksi olin iloinen ettei se joutunut imuriin? Nyt se vain lojuu jossain pöydällä odottaen sitä että joku heittää sen pois, ja huonolla tuurilla joku vielä satuttaa siihen sormensa tai astuu sen päälle. Ihmiset vaan on aika ajoin melko epäloogisia..