Nonniin. Enpä tiedä miksi sain nyt idean kirjoittaa tänne jotain. Kenties näin yön tylsinä tunteina ennen nukkumaanmenoa sitä yrittää kehittää itselleen tekemistä..

No, mitäpä kertoisin kaikille teille, jotka ette lue blogiani?

Vietän nyt siis syyslomaa Keuruulla, opiskelen siis Keski-Pohjanmaan amk:ssa esittävää taidetta. Minusta tulee siis teatteri-ilmaisun ohjaaja, ellen vaihda koulua tai keskeytä opintojani muista syistä. Minusta se tuntuu oudolta.

En tahtoisi ajatella opiskelevani taidealaa, koska sitä mä olen aina halunnut. On niin turvallista vain haaveilla, saavuttamatta sitä mistä haaveilee. Kuuluuko minun identiteettiini haaveiden toteutuminen? Hmmh..joo-oh, tässä vielä tällaista palasien keräilyä omasta itsestään, vielä haeskellaan sitä iloista, haaveilevaa, ihmisistä kiinnostunutta, vuorovaikutustaitoista "minää", joka näkee ihmiset ympärillään sen sijaan, että on koko ajan käpertyneenä itseensä. Mutta eiköhän se ala pikkuhiljaa täältä pilkahdella :)

Puhh, että olenkin iloinen, että olen päässyt siitä yhdestä ihmisestä eroon..Se, etten juurikaan mieti häntä enää (paitsi ehkä silloin jos näen häntä), on ihan mahtavaa. Vielä n. vuosi sitten olin heikoilla, mutta en onneksi niin heikoilla kuin olin joskus ollut. Osasin jo olla piittaamatta siitä, ettei hän huomioinut minua niinkuin olisin toivonut. Kesällä oli pientä hapuilua vielä, alemmuuden tunnetta, tunnetta siitä kuinka typerä olin ollut. Mutta hei, olin silloin vasta nuori, rakastunut tyttönen, jolla oli liikaa kunnianhimoa. Liikaa halua saada tavoittelemansa, liian ylpeä antaakseen periksi. Siitä on 4 vuotta kun tapasin hänet. Ajatelkaa. 4 vuotta! 4 vuoteen en ole kokenut helpotusta tai aitoa huolettomuutta, koska parin vuoden aikana en saanut olla oma itseni. Tämä "oma itse" on vieläkin hakusessa, mutta täältä se on tulossa, pikkuhiljaa...

Hello world, I'm coming!