Nyt oli niin loppuun asti suunniteltu päikkäriuni, että pakko oli tulla kirjoittamaan se tänne. :D Mitähän ihmismielen syövereissä oikein liikkuu, kun keksii tällaisia jännitystarinoita alitajuntaisesti? No, joka tapauksessa.

Olimme enoni talossa Lapualla, ainakin minä, äiti, jotain ulkopuolisia, sekä Sinkkuelämän Mirandan taloudenhoitaja, joka oli toiminut tällä kertaa kyseisessä talossa taloudenhoitajana. En muista syytä vierailullemme, enkä sitä, olivatko enoni ja hänen vaimonsa paikalla. Jossain vaiheessa tuli kuitenkin puhetta siitä kuka perisi talon, kun eno kuolee. (Talo on siis periytynyt suvussamme jo useamman sukupolven ajan) Ajattelimme luonnollisesti, että no perhe ja jälkeläiset tietenkin. Yhtäkkiä joku paikalla ollut lakimies veti minut ja äitini syrjään ja sanoi, että on eräs asia, joka uhkaa perinnön siirtymistä vääriin käsiin. Taloudenhoitaja oli nimittäin työsopimukseensa kirjoittanut pienellä präntillä, että hän perii talon jos siellä tiettyyn päivämäärään ja kellonaikaan x mennessä on hänelle kuuluvaa irtaimistoa. Eno oli allekirjoittanut sopimuksen huomaamatta pientä pränttiä. Ja tuo päivämäärä oli juuri kyseinen päivä, ja kellonaika lähestyi kovaa vauhtia. Lakimies sanoi, että talossa on vaasi/maljakko, joka kuulu taloudenhoitajalle, ja sen koristemaalauksessa on terijoensalava. Varmuuden vuoksi hän antoi meille kuvan terijoensalavasta ja käski meidän etsiä vaasin ja rikkoa sen. (kun nyt katsoin googlesta millainen kasvi on terijoensalava, ei se ole ollenkaan sellainen kuin lakimiehen antamassa kuvassa ja vaasissa :D)

Taloudenhoitaja esitti olevansa täysin tietämätön tästä perintöasiasta, ja puuhasteli vain omissa töissään. Hän kuitenkin huomasi meidän keskustelumme lakimiehen kanssa ja mulkoili vihaisesti kun lakimies ojensi meille valokuvan. Lähdimme äidin kanssa etsimään vaasia (henkilö, jonka kanssa etsin, tuntui välillä olevan äitini ja välillä joku ventovieras...) Taloudenhoitaja yritti pysyä rauhallisena ja viattomana, mutta ampaisi kuitenkin hengittämään niskaamme vähän väliä kun olimme etsintäpuuhissa. Paniikissa etsimme vaasia, sillä kellonaika oli juuri täyttymässä. Menimme yläkertaan, löysimme kaapin jossa oli lukuisia vaaseja ja maljakoita. Ne oli kaikki koristemaalattu kasvien kuvilla, vertasimme valokuvaa ja maalauksia ja kylmä hiki otsalla kääntelimme maljakoita. Lopulta löysimme valokuvaa vastaavan maalauksen yhdestä vaasista, ja otimme sen mukaamme. Taloudenhoitaja oli juuri tulossa portaita ylös, ja etsintätoverini sanoi "mene takaisin äkkiä, ja paiskaa se maahan!" Niimpä menin takaisin huoneeseen, josta vaasi oli löytynyt, katsoin lattiaa ja mietin millainen paiskaus riittäisi rikkomaan paksulta tuntuvan posliinivaasin. Jännitin myös, lentelisivätkö sirut jalkoihini tai korkeammallekin. Aikaa oli kuitenkin vähän, joten toimin ja paiskasin vaasin lattiaan. Se meni sirpaleiksi ja perintö meni sinne, minne se kuuluikin. \o/

(Näin myös toista unta, jossa Manicien laulaja käyttäytyi kuin idiootti ja oli hänelle sen takia koko ajan tosi tyly. Paikalla oli lapsuudenkaverini Jukka, jota en ole nähnyt vuosikausiin (lähes vuosikymmeneen). Hän kauhisteli, miten kohtelin häntä ja ihmetteli millainen minusta oikein on tullut. Sekä vielä yhtä unta, että menin läpi jonkun temppuradan, tyyliin lasten kiipeilytelineen päästä päähän, ja läpäistyäni sen olin suorittanut armeijan viimeisen tehtävän. Iloitsin ja hihkuin meidän luokan Idalle, että "ei tunnu yhtään siltä, että olisin käynyt armeijan. En muista siitä juuri mitään!" Ida, armeijan oikeasti käyneenä katsoi minua hieman tyrmistyneenä ja sen oloisena, että hän kyllä muistaa... )